torstai 17. joulukuuta 2009

Kirurgin pöydällä: Logitech MX1000

Tässä joulun alla on ollut vähän kiirettä koulun suhteen, mutta ruotsin kokeen loppuvastuksesta päästyäni olen ehtinyt jopa rassailla jotain. Nimittäin tuo oma hiiri, rakas Logitech MX1000 joka aikoinaan oli top-of-the-line-malli, tarvitsi hieman huoltoa. Vasemman puoleinen nappula nimittäin alkoi elää omaa elämäänsä tehden satunnaisia tuplaklikkauksia ym. No, oireiluun löytyi simppeli vika, mikrokytkin on kulunut. Korvikkeeksi ei käy ihan mikä tahansa nappula, vaan Omronin D2F-sarjaa oleva pieni kytkin. Vanhan tarkka malli oli D2FC-F-7N, mutta korvasin ne ihan D2F-perusmallilla, hintaa muutamia euroja per kytkin. Kytkimiä saa ihan vaikka Elfalta, itse kävin tilaamassa paikallisen elektroniikkaliikkeen kautta. Korjattuani kaverinkin hiiren katsoin aiheellisiksi ottaa muutamia kuvia ja dokumentoida prosessin.


Hiiri aukeaa kuvassa näkyvillä ruuveilla ilman väkivaltaa, kuorta on tosin raotettava hieman ulospäin nuolen osoittamaan suuntaan. Varovaisuus on kuitenkin tarpeen etteivät seuraavassa kuvassa näkyvät johdot katkea. Ne irtoavat liittimistään ihan vetämällä.



Rullamekanismi poistetaan yhtenä elementtinä irrottamalla ruuvi ja nostamalla rullamekanismi hieman vinottain pois.


Kuvassa oikeassa reunassa on ympyröity latausnastoihin menevät juotokset, jotka täytyy juottaa irti. Sen jälkeen löysätään (Huom! ei irroiteta) nuolilla osoitetut ruuvit ja painetaan hiiren etuosassa olevaa muoviklipsiä eteenpäin, jotta piirilevyn voi irrottaa


Seuraavaksi päästään itse asiaan. Piirilevy on kaksikerroksinen ja mikrokytkimet ovat ylemmässä levyssä kiinni. Levyjä ei kannata lähteä irrottamaan toisistaan, vaan kytkimet on juotettava irti varovasti levyjen välisestä raosta. Pieni kolvinkärki auttaa asiaa.


Tämän jälkeen tietysti juotetaan uudet kytkimet tilalle ja kokoaminen käänteisessä järjestyksessä. Piirilevyä paikalleen asetettaessa on muistettava katsoa, että pohjassa olevat virta- ja resetnappulat tulevat oikealle kohdalle. Rullamekanismin paikalleen laittaminen on myöskin mielenkiintoista, se täytyy asettaa hieman vinosti ensin etuosastaan ja sitten laskea takaosa paikalleen. Vielä kun muistaa kytkeä johdot (varovasti sen lattakaapelin kanssa) ennen kokoamista niin hiiri toimii taas kuin unelma. Omassa huomasin tosin pientä jäykkyyttä napeissa mutta päivän käytön jälkeen nappulat tuntuivat taas ihan normaaleilta.
Hyvinkin triviaali muutaman minuutin homma siis, mutta säästää paljon rahaa ja hermoja. Huom! En ota tietenkään mitään vastuuta jos nyt joku onnistuu kädettämään ja särkemään hiirensä ohjeita seuratessa.

sunnuntai 22. marraskuuta 2009

NEC 750c


Kaikilla muilla on koulussa miniläppäri niin määki haluun! Joten sainpas tämmöisen hienon Nec 750C:n. Wikipedia osaa kertoa, että tämä malli esiteltiin '98, siinä oli ensimmäisenä MobilePro-sarjassa 256 värin kosketusnäyttö ja se on harvinaisin malli koko sarjassa. Nam. Sisällä pyörii MIPS R4000 80MHz ja 16M jaettavaa RAM-muistia, patterivarmennettuna. Käyttiksenä on Win CE 2.0, josta koitui pieniä ongelmia, niistä lisää myöhemmin. Mukaan ei tullut mitään, jopa alkuperäinen stylus oli onnistuttu hävittämään, joten jouduin ajamaan purkkia testipenkissä suoraan virtalähteestä, tarkoitus oli keksiä jonkinlainen korvaava akkupakettikin.
No vehjehän tietysti toimi, joskin näytön saranat olivat löysällä, ne tosin sai kiristettyä helposti. Koska Necistä löytyi PCMCIA-väylä, sain heti perverssin idean laittaa siihen WLAN-kortin kiinni ja selailla nettiä tällä. Ei ole muilla EEE:ssä ja NC10:ssä kosketusnäyttöä :P
Ongelmat saivat alkunsa tuosta Win CE 2.0:sta, jossa ei ole TCP/IP-stackia vakiona. Tähän löytyi HPCFactorista CE 2.0 SP1 ja Network Service Pack, joilla saadaan tuki TCP/IP:lle ja Ethernet-yhteensopivuus. Tästä pääsemmekin seuraavaan ongelmaan; mukana kun ei tullut sarjakaapelia jolla Necin olisi saanut paritettua ActiveSyncin kanssa. Aluksi aioin juottaa DB9-headerin laitteen emolevylle, mutta se osoittautui vaikeaksi ja onneksi keksin miten CAB-päivityksiä pystyi ajamaan suoraan CF-kortilta. SP1 ja NSP asentuivat kiltisti ja sain asetettua laitteeseen jopa IP:n.
Seuraava ongelma tuli WLAN-kortin yhteensopivuuksista. HPCFactorin Hardware Compatibility List kertoi, että ainoat kortit joille on edes jotain tukea CE 2.0:n kanssa, ovat Ciscon Aironet tai Lucent OriNOCO. Sattumalta löysin kuitenkin Huuto.netistä OriNOCO:n Silverin, joka on pitänyt hommata muutenkin, onhan siinä sentään valmiiksi liitin ulkoiselle antennille. Silveriin löytyi ajuri pitkällisen etsinnän jälkeen, mutta kone ei suostunut yhdistämään WLANiin. Sitten näkyi valoa tunnelissa, kun vanha IE latasi yhden sivun kokonaan(!) mutta tämän jälkeen yhteys kuoli lopullisesti. Pari päivää vikaa tutkittuani tulin siihen tulokseen, että CE 2.0:ssa vain ei ole tarpeeksi tukea WLANille, ilmeisesti kortti yhdistää AP:hen silloin kun siltä tuntuu, koska mitään WLAN-listaakaan ei saa näkyviin. Harvoin annan periksi, mutta tällä kertaa tämä projekti oli selkeästi kuopattu, päivitys CE 2.11:seen olisi mahdotonta koska ROMissa ei riitä tila ja mitään Linuxia tähän purkkiin en halunnut. No, jäipähän jokin käsitys CE:n sielunelämästä ja hommasinpahan viimein Lucentin Silverin.
MobilePro 750c on epäilemättä hienoin pikkumikro, joka tähän mennessä on tullut vastaan. Nyt vain pitäisi löytää jostain sen isoveli 900c, jossa onkin sitten jo Flash-muisti ja Windows .NET 4.2, sillä pääsee jo pitkälle.

keskiviikko 21. lokakuuta 2009

Infocus LP750


Tulipa ostettua videotykki. Ja kyllä se on ihan oikea hinta tuossa kuvassa, ja vieläpä euroina. En sano mistä, se jääköön salaisuudeksi, mutta käytettyhän tuo on. Silti lamppu oli ehjä ja sitä oli poltettu n. 400h, joten kyllä sillä muutaman elokuvan vielä katsoo. Resoluutio on XGA-tasoa (1024 x 768), joka riittää erinomaisesti vielä 720P-tason videoiden toistoon. Itsellä on tykistä seinään välimatkaa noin 5m, jolla saadaan aikaiseksi 110" kuva. Soluasunnon seinä on sopivasti valkoinen ja vieläpä erittäin tasainen, joten mitään erillistä valkokangasta ei tarvitse hankkia.
Tässä on nyt muutama viikko tullut katseltua ja kuvanlaatu on kyllä kohdallaan, eipä näitä Infocuksen tykkejä turhaan kehuta tuolla internetin puolella. Kuitenkin koska tykki on vanha, se alkaa jo näyttää hieman väsymisen oireita. Ruutu välkyttää välillä, ei nyt kovin pahasti, mutta jokseenkin häiritsevästi. Linssissä on jokin tuhru sisäpuolella ja se näkyy kuvassa himmeänä vihreänä läiskänä. Lisäksi oikeassa yläkulmassa on kourallinen kuolleita pikseleitä, jotka hohtavat punaisena auringonpilkkujen asennosta riippuen.
Tällä hinta-laatusuhteeltaan tykki hakkaa kuitenkin kaiken muun mennen tullen :D

EDIT: Kummasti parani kuvanlaatukin kun vaihtoi tuon kuvassa näkyvän ruikulipiuhan kunnollisella häiriönsuojauksella varustettuun paksuun kaapeliin. Samalla Auto-Perfect-Picture-toiminto lähti toimimaan eikä tykki sekoile enää resoluutioissa. Kuolleet pikselitkin ovat kadonneet jonnekin, liekö vain käytön puutetta. Tykillä on tullut n. 100h edestä poltettua tuota lamppua ja kyllä se vaan on mukavaa katsoa Stargatea 110" kuvalla :D

maanantai 21. syyskuuta 2009

Seagate 7200.11 LBA / BSY

Kämppäkaverilla sattui huono mäihä, oli ostanut aikoinaan viallisen Seagaten 7200.11-sarjan levyn ja sehän meni jumiin. Kyseessä oli Seagaten mukaan ns. Busy-error, jolloin levy juttuu Busy-tilaan ja BIOS ei tunnista sitä. Tällöin (yllätys yllätys) levyä ei voi lukea tai kirjoittaa. Seagate julkaisi uuden firmwaren, jolla vika korjataan, mutta sepä ei auta niitä, joilla levy on jo jumissa. Tähänkin löytyi onneksi ratkaisu, muttei mikään turhan helppo.

Hommaan löytyi kuitenkin ohjeet ja jos muut siinä onnistuivat niin kyllähän mekin. Oikeanlainen RS232-TTL-adapteri maksoi 5$ eli noin 7,50€ ja tuli vieläpä ilman postikuluja Kiinasta asti. Yllämainitun sivuston ohjeet ovat aika moniselkoiset, jouduimme hieman arpomaan välillä. Mielenkiintoiseksi homman teki myös se, että kun kummankaan pöytäkoneessa ei ole sarjaporttia hyödynsimme projektiserveriä sekä työkoneena että työpöytänä. Ohessa kuva:


Jep, näyttää juuri siltä että pienikin virheliike ja koko homma on tuomittu. Kaiken lisäksi tehtävä vaati kiintolevyn moottorin irrottamista piirilevyltä ja sen kytkemistä lennosta takaisin. Tehtävästä kunnialla suoriutuneilla on loistava tulevaisuus pommiryhmässä ydinkärkien purkuyksikössä.

No joka tapauksessa Puttylla otetaan sarjayhteys kiintolevyyn ja formatoidaan levy. Moottorihan ei siis ole kiinni, joten formatointi sinänsä ei tuhoa mitään. Sen jälkeen (irrallinen) moottori ajetaan alas, moottorin johto kiinnitetään ja moottori ajetaan ylös. Tämän jälkeen tyhjennetään SMART-tiedot ja luodaan uusi osio, jonka jälkeen levyn sisältämät tiedot ovat luettavissa.


Näin siis teoriassa, meillä kesti hetkinen saada TX ja RX-piuhat oikein päin. Kaikki komennot tuli tarkistettua extratarkasti useampaan kertaan, mutta lopputuloksen oli kuitenkin ehjä levy, jonka BIOS tunnisti ja jonka sisällöstä 100% saatiin luettua. Voittajafiilis!

Loppuun tietty ajettiin Seagaten FW-päivitys, jottei ongelma toistuisi.

sunnuntai 26. heinäkuuta 2009

Kaapin siivousta, osa 3

Firmalla tuli siivoiltua ja tein löytöjä:



6.3mm stereorunko IP60-luokitellussa silumiinikotelossa. Priceless!



Jos kuvan mukaisia liittimiä kanniskelisi elektroniikkakaupasta ulos, Poliisi varmaan luokittelisi lyömäaseiksi. Vasemmalla 14-pin ja oikella kevyt 12-pin. Liitetään juottamalla :D



Kontaktorit aikajärjestyksessä, vasemmanpuoleisessa ei merkintöjä, keskellä Strömberg OKYM ja oikella Helvar ELKA 16 moottorinsuojalla. Yläpuolella verrokkina nykyään käytössä oleva ABB minikontti.



Loppuun vielä sähköturvallisuusasiaa. Asiakas oli ihmetellyt käryä salaman jälkeen ja tulos oli kuvan mukainen. Siinä ei enää UPSit ja Dehnit auta. PARAS UKKOSSUOJAUS ON TULPPA POIS SEINÄSTÄ!

tiistai 14. heinäkuuta 2009

Rakentelua - Overdrive-pedaali


Taannoin nettiä selatessani vastaan sattui Schematics Heavenin sivu, josta löytyi useiden tunnettujen kitaraefektien kytkentäkaavoja. Kytkentöjä tutkiessa heräsi mielenkiinto toteuttaa jokin pedaaleista ja Ibanezin TS-808 (klooni) vaikutti kiinnostavalta vaihtoehdolta. Youtube tarjosi hyvän lähteen eri efektien kuuntelulle ja kytkentä vaikutti suht helpolle toteuttaa.

Efektipedaali sellaisenaan on melko tylsä pöytäkoriste, joten sille piti etsiä vahvistin, kitara ja vieläpä soittajakin. Rimpautin kitaraa soittelevalle kaverilleni ja kyselin kiinnostusta projektiin ja intoa moiseen kuulosti löytyvän, joten seuraavana piti vain haalia sopivat osat kasaan ja laittaa kolvi tulille. Kaikki projektiin tarvittavat osat löytyivät paikallisesta elektroniikkaliikkeestä ja mm. vastukset löytyivät suoraan omista komponenttivarastoista.

Ulkoapäin efektistä erottuvat potentiometrit "overdrive", "level" ja "tone". Kitara kytketään välikaapelilla 6,3mm monojackiin ja vahvistin toiseen samanlaiseen vastakkaiselle puolelle. Kuvasta piilossa on takana oleva DC-jack, mistä efekti saa 9V syöttöjännitteen reguloidulta muuntajalta. Jalkakytkimellä efekti voidaan "ohittaa" niin, että signaali menee sen läpi sellaisenaan.

Sisällä on nippu vastuksia, kondensaattoreita ja muutamia transistoreja, diodeja sekä operaatiovahvistin. Komponentit on juotettu kuparoidulle reikälevylle. Tarkemmin osat selviävät kytkentäkaavasta. Alkuperäisessä kytkennässä on käytetty JRC4558D operaatiovahvistinta, mutta omassani käytin Burr-Brownin OPA2134PA piiriä, koska niitä löytyi jo valmiiksi omista varastoista.

Paremman rf-suojauksen olisi saanut alumiinikoteloa käyttämällä, mutta projektille asetettu hintakatto olisi ylittynyt pahasti (huom. opiskelijan budjetti). Nykyisellä kotelolla häiriöitä ei ole ilmennyt, mutta fyysinen rakenne itsessään on valitettavan lelumainen. Kotelo kestää kyllä jalkakytkimen käyttöä, mutta kansi joustaa mukana ikävästi. Mahdollisessa seuraavassa pedaaliprojektissa alumiinikotelo onkin ainoa vaihtoehto ja oman piirilevyn valmistaminen olisi luotettavampi (ja tyylikkäämpi) ratkaisu kytkentöjen kannalta. Muutoin olen ollut enemmän, kuin tyytyväinen pedaalin onnistumiseen.

Jo aiemmin mainittu kaverini Teemu soitteli pedaalin kautta ja säröjä pääsee kuuntelemaan tästä linkistä. Ensimmäisessä osassa särö ei ole päällä ollenkaan. Seuraavassa overdrive on säädetty tasolle 3 ja tone tasolle 2 ja kolmannessa osassa overdrive on tasolla 4 ja tone 1.

tiistai 2. kesäkuuta 2009

AIWA HS-J02

C-kasetti, tuo ah niin leppoisa musiikin tallenusväline. Mihin se onkaan kadonnut? Kuka vielä muistaa kuinka iki ihanaa se oli kelailla sitä nauhaa eessun taas ja annas olla kun se sotkeentui. Äänenlaatu oli melkein yhtä hyvä kuin GSM-puhelimessa ja paristojen ehtyessä saatiin kuulla kuinka pirteimmätkin 80-90-luvun renkutukset muuttuivat epäinhimilliseksi mölinäksi. Ja silti ennen CDn läpimurtoa C-kasetti oli parasta mitä tiedettiin, pieneen muovikoteloon mahtui lähes kaksi tuntia musiikkia.



Se tallennuksen historiasta tällä kertaa ja itse aiheeseen. Firmalla osui kouraan kunnioitusta herättävä C-kasettinauhuri, AIWA Stereo Radio Cassette Recorder HS-J02. Ihastuin vehkeeseen heti kun koskin siihen. Nipponinmaalta kotoisin oleva AIWA on ihan toista luokkaa kuin nykyajan halpamuovista rakennetut kiina-mp3-hirvitykset. Vaikka kuori on muovia, se tuntuu käteen aivan alumiiniselta. Painoakin on varmasti useampi sata grammaa. Muotoilu on yhteen sanaan tiivistettynä kulmikas, kuin 80-luvun Volvossa. Kasettikansi aukeaa napakasti, tuntuu tukevalta ja sulkeutuu nanometrin tarkkuudella ilman että kuoreen jää saumaa. Kaikki nappulat tuntuvat todella jämäkiltä.



Ja nappuloita AIWAssa onkin, sillä toimintoja on paljon. Yhteen laitteeseen on saatu mahtumaan AM/FM-radio, kasettisoitin JA -nauhuri, nauhoitus toimii sekä radiosta että sisäänrakennetusta mikrofonista tai 3.5mm AUX-liittimestä. Kasetilla on automaattinen ja manuaalinen reverse ja myös noise reduction-toiminto. AIWAlla voi myös hifistellä käyttämällä metallipitoisia nauhoja, PB Metal-kytkin löytyy. Kuulokkeet voi liittää tutulla 3.5mm stereoplugilla. Volumen voi säätää vasemmalle ja oikelle kanavalle erikseen ja nerokas rullamekanismi muistaa kanavien keskinäisen suhteen. Koko laite toimii vaivaisella kahdella AA-paristolla, liitäntä ulkoiselle 3VDC virtalähteellekin löytyy. Radion viritys tapahtuu perinteisellä rullalla.


Aikani vekotina käpisteltyäni uskalsin laittaa patterit sisään ja kokeilla. Kasettipuoli ei toiminut vaikkakin moottori pyöri, arvelin vetohihnan kuluneen. Rohkaisin mieleni ja purin laitteen tarkoituksena vaihtaa vetohihna, ohessa kuvia. Varoitus, älkää yrittäkö tätä kotona, ja jos kuitenkin yritätte, käyttäkää vaikka jotain Philipsiä harjoituskappaleena.




AIWAssa on aivan uskomattomat sisukset. Takakannen alta paljastui että laitteessa on viljelty runsaasti pintaliitoskomponentteja. Silti kaikki on juotettu käsin! Kaikki on pakattu niin tiiviiksi että johdotkin ovat painuneet litteiksi. Piirikortin alta näkyy varsinainen mekaniikka, joka on kaltaiselleni video- ja kasettinauhureita korjanneelle kuin taideteos. Siitä selviää myös laitteen paino, aivan jokainen näkyvillä ollut liikkuva osa on metallia. Muovia on vain liukulaakereissa, pyöritysrullissa tai rajakytkimissä. Rummut ja vetopyörät ovat todella hienosti koneistettua pronssia.



Kuivattuani paidankauluksen vaihdoin vetohihnan ja laitoin AIWAn kasaan. Kasettimekanismi toimi hienosti, jopa yliluonnollisen terävästi ja varmasti. Kokeilin tietty radiota kuulokkeilla ja valitettavasti aika on hapettanut volyyminsäädön pilalle. Kuulokkeista ei kuulu kuin pohjakohinaa tai voimakkuutta säätäessä hirveitä popclickejä ja jos sattumalta radion saa kuulumaan, se on täysillä. Koitin putsailla voimakkuuspotikkaa mutta se taitaa olla mennyttä kalua. Harmi, sillä radiovastaanottimen selektiivisyys on varmasti eri luokkaa kuin nykyvehkeissä, kasettitoistosta puhumattakaan.


Vaikka C-kasetista on aika ajanut ohi, AIWA on edelleen elektroniikan mestariteos. Se on yksinkertaisen kaunis laite, jonka suunnitteluun ja rakentamiseen on käytetty aikaa ja osaamista. Itseäni lämmittää aina nähdä laitteissa käsityön jälkiä, ne kertovat että tämän laitteen ovat rakentaneet ihmiset.

lauantai 4. huhtikuuta 2009

Televa MD 500 - metallinilmaisin

Serkkuni Heinolasta lähetteli sähköpostilla kuvia tällaisesta kapistuksesta (kiitokset Maukalle!). Kyseessähän on siis Televan valmistama metallinilmaisimen "Basic Unit" eli ilmeisesti kyseessä on pelkkä ohjausyksikkö. Tyyppikilven mukaan malli on MD 500 ja laite toimii tutulla 230V/50Hz käyttöjännitteellä sekä tehontarpeeksi on ilmoitettu 60W.


Kannen alta paljastuvat ilmaisinpaneeli, säätimet testipisteille(?), herkkyydelle ja kytkimet virralle sekä jollekkin tuntemattomalle valinnalle (teksti näkyy kuvasta aika huonosti). Allekirjoittaneen veikkaus on, että herkkyysäädin säätää taajuutta, koska se vaikuttaa Wikipedian artikkelin mukaan suoraan tunnistuksen herkkyyteen. Pienemmällä taajuudella "pureutuvuus" on suurempi, mutta pienemmät esineet löytyvät huonommin ja päinvastoin.


Sähköpostiviestissä arveltiin, että ilmaisinosa on pelkkä kuparilangasta tehty kieppi ja sehän pitää hyvinkin paikkaansa, koska kyseessä on metallikäämi. Metallinilmaisimet/-paljastimet toimivat sähkömagneettista induktiota hyödyntämällä.

Sähkömagneettinen kenttä syntyy, kun mihin tahansa metallijohtimeen kytketään virta. Magneettikentän voimakkuus riippuu johtimessa kulkevasta virrasta ja sen tiheys riippuu väliaineen suhteellisesta permeabiliteetista (ilmalle n. 1, metalleille suuri) ja em. kentän voimakkuudesta.

Eli yksinkertaistettuna magneettikentän tiheys kasvaa, jos sen lähistölle tuodaan jotakin metallia. Nyt jos toista käämiä käytetään tämän muutoksen havaitsemiseen (magnetometri), meillä on metallinilmaisin.

Erittäin tiivistetyn sähkömagneettisen teorian keventämiseksi otamme loppuun vielä "mitä se on syönyt" -kuvan.

keskiviikko 1. huhtikuuta 2009

Tehoa paristoista

Rupesin tuossa ajan kuluksi taas rakentelemaan elektroniikan komponenteista kaikkea jännää. Vanhasta 80-luvun englanninkielisestä sähkötekniikan kirjasta löysin FS-Loop-Rail -nimisen kytkiksen, joka ilmeisesti on hyvin lähellä kelapumpun periaatetta. Kytkiksen ideana on pumpata pienjännitelähteestä suuria tehomääriä ulos pelkästään diskreettejä komonentteja käyttäen ja muodostaa virtakisko, "rail", joka mukautuu kytketyn kuorman mukaan.



Sen aikaisessa kytkennässä käytettiin radioputkea vahvistimena, 6,3V hehkujännite aukaisee putken ja hilavirta ohjaa putkea kuten kantavirta transistoria. Varsinainen tehon "pumppaus" suoritetaan muuntajapiirissä, joka muodostuu keloista L1 ja L2. Suhdeluvuksi kirjassa annettiin 1:1, joten tämä on mitä ilmeisimmin kelapumppun esi-isä.


Itselläni kun ei tietysti ollut putkea käytettävänä päätin korvata sen transistorilla. Samalla pääsin eroon paristakin ongelmasta: Putkipiiri olisi vaatinut kahden jännitelähteen käyttöä, kuten kuvastakin näkyy, kun taas transistoria voidaan ajaa yhdellä. Samalla käyttöjännite pieneni, joten arvioin piirin toimivan yhdellä tai kahdella AA-paristolla. Toisekseen käytin BC-piensignaalitransistoria, jonka hfe ja tehonkesto olivat parempia kuin vanhalla putkella.



Aluksi olin vähän epäileväinen, että toimiiko mokoma piiri ollenkaan. Ledi syttyi heti ja sitten piti kokeilla järeämpää. 40W hehkulamppukin toden totta hehkui! Ei tietysti yhtä kirkkaasti kuin oikeilla jännitteillä, mutta kyllä kämppäkaverillakin leuka loksahti. Aivan mieletön piiri! En edes jaksa kuvitella mitä kaikkia käyttötarkoituksia tälle voisi kehitellä.


Koitan saada upittua kuvan valmiista kytkiksestä jossain vaiheessa mikäli kiinnostaa rakentaa tämmöinen.

keskiviikko 18. maaliskuuta 2009

estel Ustrojstva zarjadna-puskovaje "START-2"


Jaa että mikä? No tietysti apustartti, mikäs muukaan! Ko. venäläisperäinen laite on meikäläiselle kulkeutunut yllättäen työpaikalta. Valitettavasti se oli jo silloin rikki ja osia oli ehditty viemään, mutta pelastin loput.


Valmistaja on ilmeisesti estel, venäjänkielisestä mallinimestäkin käy ilmi "laite varaukseen/käynnistykseen", tyyppi on UZP-P-12-6.3-U3, sarjanumerokin löytyy. Värkki sisältää siis apustartin ja akkulaturin, laturin virraksi kerrotaan 6.3A 12V nimellisjännitteellä. Ihan heppoinen starttipuolikaan ei ole, ulostuloksi luvataan 110A! Painoa värkillä on ainakin se tyyppikilvessäkin mainittu 10Kg. Aika hauskasti kilvessä on kaksoiseristetyn kuva, vaikka kuoret on peltiä ja pohjassa on sen kokoinen reikä että siitä saa isompikin kaveri useamman sormen sisälle. Maadoituksestakaan ei ole tietoakaan.


Latauspuolelta näyttäisi jotain komponentteja tosiaan puuttuvan mutta starttipuoli tässä enemmän kiinnostaa. Jäätävän 9 kilon muuntajan perässä on kaksi peukalon paksuista diodia ja suora ulostulo. Tästähän voisi siis saada oikeasti jotain tavaraa ulos. No uteliasluonteinen kaveri kun olen niin kokeilin että toimiiko ja kyllä, ledi syttyy ja jännitteet nousee. Tosin luvatusta 12 voltista jäädään, ulostulo heilui 8-9V välillä. Muuntajan käämeistä mitattuna sain 20VAC puolelleen keskiottoon nähden, joten se on ainakin ehjä. Todennäköisesti diodit vuotavat, toinen näytti estosuuntaan mitatessa 10M vähemmän resistanssia kuin toinen. Aikani testattua sain sulakkeenkin roppaamaan, mistä kämppäkaveri kiitteli lämpimästi :D


Lähes puolentoista kilowatin lähtötehot jäävät siis haaveeksi, ellen löydä korvaavia diodeja, mitä kyllä suuresti epäilen. Harmi, vehkeestä olisi saanut kovan virtalähteen mihin tahansa 12V hommaan. Jääköön siis vielä kaapin perukoille odottamaan, jos vaikka sopivat diodit kävelisivät vastaan.


Ai niin, valmistuspaikasta ei ole tietoa mutta ajankohta on 7/91, joten ei puhuta edes kovin vanhasta laitteesta...

maanantai 16. maaliskuuta 2009

Nokia Data Modem 2400/1200

56K modeemi tuntuu nykypäivänä jo varmasti antiikin aikaiselle keksinnölle, mutta tämän vierellä sekin kalpenee helposti. 3,8kg ehtaa modeemirautaa ja maksiminopeus 2400/1200 bit/s. Ulkoiset mitat ovat noin 245mm x 75mm x 282mm.

Etupaneeli on varustettu mm. linjatyypin (Switched/Leased) ja nopeuden (2400/1200) valintakytkimillä ja yhteyden testaukselle on käytössä neljä kytkintä. Merkkivalot kertovat yhteyden tilasta ja nykypäivän mittapuulla tietoa on jopa runsaasti saatavilla.

Modeemi on oletettavasti ITU-T V.26bis standardin mukainen, jonka mukaan laite kykenee full-duplex tyyppiseen tiedonsiirtoon nelijohtimisessa kaapeloinnissa. Modulointina käytetään QAM (Quadrature Amplitude Modulation)-tekniikkaa, joka on amplitudimoduloinnin ja vaihemoduloinnin yhdistelmä.


Laitteen koko hahmottuu paremmin jälkimmäisestä kuvasta, josta kokoa voi verrata takana olevaan täysikokoiseen puhelinrasialiittimeen. Laitteen takaa löytyvät virtakytkin, 250mA sulake, DB-25 mallinen rinnakkaisportti ja liitäntä puhelimelle.

Heti, kun tuntuu että laajoissa kaistoissa ei ole riittävästi potkua omiin tarpeisiin, kannattaa käydä vilkaisemassa tämän mörön kuvaa ja todeta, että on joskus ollut hitaampaakin yhteyttä tarjolla.

keskiviikko 11. maaliskuuta 2009

Voihan venäjä!

Löysin tuossa Wautsin blogin kautta venäläisen laitteistoaiheisen sivuston. Sergei Frolov on keräillyt useamman vuoden ajan venäläisiä laskimia, tietokoneita ja oheiskrääsää sekä muuta hienoa laitteistoa. Aivan loistava sivusto jos unohtaa huonon englannin (kaikkihan me venäjää osataan, eikö vain?).


Oheisessa kuvassa näkyvä tutun oloinen kalkulaattori on muuten kiinalainen feikki, kuten sivustolta käy ilmi. Oikeassa 82TLssä kun ei ole noin paljon funktioita.

tiistai 3. maaliskuuta 2009

Everex Systems, Inc - Viewpoint VRAM



Lueskelin tässä TP:n laiteblogia ja muistelin, että tuolta nurkista löytyisi tänne sivustolle monenmoista härveliä ihmeteltäväksi. Soittelin itse Technolle, että kiinnostaisiko muutama kuvaamani laite ja siinähän kävi sitten niin, että laiteblogi sai kolmannen raapustajan. Pidemmittä puheitta Aasiaan.

Ihan ensimmäisenä kouraan sattui kunnioitusta herättävä Everexin valmistama Viewpoint VRAM näytönohjain ISA-väylään. Kortti henkii mukavaa 90-luvun alkupuolen nostalgiaa ja joskus uusiinkin laitteisiin kaipaisi enemmän jumppereita ja dippikytkimiä, että hommassa pysyisi edes hieman säätämisen maku. Päivän trendi on toki ymmärrettävästi helppokäyttöisyys, mutta insinööriopiskelija kaipaa aina jotain säädettävää :D

Suurin resoluutio on 1024 x 768 ja kortti on varustettu 1 megatavun RAM-muistilla, 768K ROM-muistilla sekä itse ohjainpiirinä toimii Tseng Labsin valmistama ET4000AX, joka Wikipedian mukaan sai aikoinaan Windowsin teksti-ikkunat vierimään huomattavasti nopeammin ja juohevammin. RAM-muisti on Panasonicin valmistamaa ja se on jaettu kahteen muistipankkiin. Datalehtien perusteella muisti tukee myös Fast Page Modea, eli hakuaikoja on saatu kuristettua pienemmäksi. ROM-muisti on UV-valolla tyhjennettävää CMOS / EPROM tyyppistä ja piirilevylle on niitä on asennettu kolme kappaletta, joista jokainen sisältää 256K muistia. Datalehdet myös näille muisteille löytyivät varsin vaivattomasti.



Piirilevyn toiselta laidalta löytyy erillinen videoliitäntä ja takapaneelin dippikytkimillä voidaan asetella käytettävän näytön tyyppi sekä ROM:n ja RAM:n asetukset sen mukaan, kuin muisteja on kortille asennettu. Jumppereilla voidaan määritellä sekä käytettävän muistin tyyppi, että keskeytysosoite. Selvästi silmään iskevät myös Toyocomin valmistamat kiteet, joista toinen tikittää 36MHz taajuudella ja toinen 40MHz. Kolmannen kiteen tekstit ovat hieman kuluneet, mutta nähtävästi kyseessä on noin 14,3MHz kide. Pienemmät piirit ovat mm. lähetin-vastaanottopiirejä tiedonsiirtoväylien yhdistämiseen(LS245), multipleksereitä (LS151) ja muita apuja bittivirtojen ohjailuun. Komea peli kaikenkaikkiaan. Korttia säilytetään muuten edelleen antistaattisessa pussissa ;)

keskiviikko 18. helmikuuta 2009

Vain muutaman ampeerin tähden


Kun setäni 80-luvulla rakentamassa 5/12V virtalähteessä tuli viimein raja vastaan, piti jostain hankkia uusi. Ja uudet maksaa. Ja opiskelijalla ei ole varaa ostella sadan euron laboratoriolaitteita. (EDIT: Okei, oishan noita huutonetistä saanut näköjään parilla kympillä, mutta mitä sitten) Tässä vaiheessa todellisen elektroniikkaharrastajan silmiin syttyy palo: teen sen itse.


Pitkään olen haaveillut säädettävästä jännitelähteestä virranrajoitustoiminnolla, ja pitkään semmoinen on ollut työn alla. Kaikki osat on kyllä tullut kaivettu jostain mutta ikinä ei ole ollut aikaa/ei ole jaksanut. Nyt sitten otin itseäni niskasta kiinni ja jatkoin projektia.


Alkuperäinen, hyvin yksinkertaiseen oparikytkikseen perustuva ohje löytyy Leorick Simonin blogista ja kommenteista löytyvät kaikki muutokset joita olen tehnyt, elikkä tuon ohjaustransistorin korvaamisen isommalla (BD135), jäähdytys edelliselle, järeämmät konkat ja 0.1ohm vastukset päätekivien emittereihin. Lisäksi omassa laitoin virtamittarin ihan vaan ulostulon kanssa sarjaan, koska mittari on analoginen. Osia on tullut kerättyä sieltä täältä, suurin osa on vanhastaan jostain jäänyt, kuten esim. kotelo, mutta mittarit tilasin edullisesti Bebekiltä ja muita osia Partcolta.


Tuossa sitten muutaman illan sain vierähtämään laitetta rakentaessa, periaate oli että tehdään niin hifi kuin mahdollista. Vaikka olenkin luonteeltani vähän liiankin perfektionisti, niin kerrankin olen lopputulokseen erittäin tyytyväinen. Varsinkin kun ottaa huomioon ettei kämpiltä löydy edes porakonetta, saati sitten dremeliä. Juu u, kyllä ne on ihan käsin leikattu ne reiät. xD


Pieni virhe kävi alkuun ensimmäistä testiä ajaessa. Virta rajoittui noin 20mA paikkeille. No, vaikka tarkistin vastusten arvot ja tarkistin ne uudestaan niin vasta kolmannella kerralla tajusin että 22R ei ole sama kuin R22. Jep, 100 kertaa liian iso virran rajoituksen vastus rajoittaa kyllä virran sadasosaan siitä mitä sen pitää olla. Uusi yritys tuottikin sitten kaivatun tuloksen ja virtaa saatiin ihan riittävät 2.2A pihalle. Maksimijännitteeksi tuolla muuntajalla muodostuu 22V, joka pitäisi kyllä riittää rankempiinkin projekteihin.


Pientä säätövaraa vielä löytyy, virranrajoitus on aika rajuotteinen, yli 2A piikkivirratkin nykäisevät syötön nollaan volttiin. Esimerkiksi moottorin ajaminen on aika mahdotonta. Jos jostain sattuu löytymään vielä isompi muuntaja niin muutan maksimivirraksi kyllä 5A. On tuo nykyinenkin kuitenkin parempi kuin vanhan 150mA :D