C-kasetti, tuo ah niin leppoisa musiikin tallenusväline. Mihin se onkaan kadonnut? Kuka vielä muistaa kuinka iki ihanaa se oli kelailla sitä nauhaa eessun taas ja annas olla kun se sotkeentui. Äänenlaatu oli melkein yhtä hyvä kuin GSM-puhelimessa ja paristojen ehtyessä saatiin kuulla kuinka pirteimmätkin 80-90-luvun renkutukset muuttuivat epäinhimilliseksi mölinäksi. Ja silti ennen CDn läpimurtoa C-kasetti oli parasta mitä tiedettiin, pieneen muovikoteloon mahtui lähes kaksi tuntia musiikkia.
Se tallennuksen historiasta tällä kertaa ja itse aiheeseen. Firmalla osui kouraan kunnioitusta herättävä C-kasettinauhuri, AIWA Stereo Radio Cassette Recorder HS-J02. Ihastuin vehkeeseen heti kun koskin siihen. Nipponinmaalta kotoisin oleva AIWA on ihan toista luokkaa kuin nykyajan halpamuovista rakennetut kiina-mp3-hirvitykset. Vaikka kuori on muovia, se tuntuu käteen aivan alumiiniselta. Painoakin on varmasti useampi sata grammaa. Muotoilu on yhteen sanaan tiivistettynä kulmikas, kuin 80-luvun Volvossa. Kasettikansi aukeaa napakasti, tuntuu tukevalta ja sulkeutuu nanometrin tarkkuudella ilman että kuoreen jää saumaa. Kaikki nappulat tuntuvat todella jämäkiltä.
Ja nappuloita AIWAssa onkin, sillä toimintoja on paljon. Yhteen laitteeseen on saatu mahtumaan AM/FM-radio, kasettisoitin JA -nauhuri, nauhoitus toimii sekä radiosta että sisäänrakennetusta mikrofonista tai 3.5mm AUX-liittimestä. Kasetilla on automaattinen ja manuaalinen reverse ja myös noise reduction-toiminto. AIWAlla voi myös hifistellä käyttämällä metallipitoisia nauhoja, PB Metal-kytkin löytyy. Kuulokkeet voi liittää tutulla 3.5mm stereoplugilla. Volumen voi säätää vasemmalle ja oikelle kanavalle erikseen ja nerokas rullamekanismi muistaa kanavien keskinäisen suhteen. Koko laite toimii vaivaisella kahdella AA-paristolla, liitäntä ulkoiselle 3VDC virtalähteellekin löytyy. Radion viritys tapahtuu perinteisellä rullalla.
Aikani vekotina käpisteltyäni uskalsin laittaa patterit sisään ja kokeilla. Kasettipuoli ei toiminut vaikkakin moottori pyöri, arvelin vetohihnan kuluneen. Rohkaisin mieleni ja purin laitteen tarkoituksena vaihtaa vetohihna, ohessa kuvia. Varoitus, älkää yrittäkö tätä kotona, ja jos kuitenkin yritätte, käyttäkää vaikka jotain Philipsiä harjoituskappaleena.
AIWAssa on aivan uskomattomat sisukset. Takakannen alta paljastui että laitteessa on viljelty runsaasti pintaliitoskomponentteja. Silti kaikki on juotettu käsin! Kaikki on pakattu niin tiiviiksi että johdotkin ovat painuneet litteiksi. Piirikortin alta näkyy varsinainen mekaniikka, joka on kaltaiselleni video- ja kasettinauhureita korjanneelle kuin taideteos. Siitä selviää myös laitteen paino, aivan jokainen näkyvillä ollut liikkuva osa on metallia. Muovia on vain liukulaakereissa, pyöritysrullissa tai rajakytkimissä. Rummut ja vetopyörät ovat todella hienosti koneistettua pronssia.
Kuivattuani paidankauluksen vaihdoin vetohihnan ja laitoin AIWAn kasaan. Kasettimekanismi toimi hienosti, jopa yliluonnollisen terävästi ja varmasti. Kokeilin tietty radiota kuulokkeilla ja valitettavasti aika on hapettanut volyyminsäädön pilalle. Kuulokkeista ei kuulu kuin pohjakohinaa tai voimakkuutta säätäessä hirveitä popclickejä ja jos sattumalta radion saa kuulumaan, se on täysillä. Koitin putsailla voimakkuuspotikkaa mutta se taitaa olla mennyttä kalua. Harmi, sillä radiovastaanottimen selektiivisyys on varmasti eri luokkaa kuin nykyvehkeissä, kasettitoistosta puhumattakaan.
Vaikka C-kasetista on aika ajanut ohi, AIWA on edelleen elektroniikan mestariteos. Se on yksinkertaisen kaunis laite, jonka suunnitteluun ja rakentamiseen on käytetty aikaa ja osaamista. Itseäni lämmittää aina nähdä laitteissa käsityön jälkiä, ne kertovat että tämän laitteen ovat rakentaneet ihmiset.
